Kävin hiljattain läpi vanhempieni luona vanhaa huonettani karsien turhaa tavaraa pois. Olen säästänyt ihan käsittämättömiä asioita, kuten kielikurssini isäntäperheen antaman ilmapallon jämät, samaiselta reissulta Venice Beachiltä löytyneen rikkinäisen avaimenperän, kuitteja, leffalippuja, kouluaineita ja vaikka mitä. Äitini taas oli säästänyt minulle jokaisen kortin, jonka olen joskus saanut ja esimerkiksi pari laatikollista vanhoja eskari- ja kouluaskartelujani.
Osa löydöistä oli varsinaisia aarteita ja oli mukava lukea esimerkiksi edesmenneiden mummojeni kirjoituksia tai vanhoja päiväkirjoja ja slämäreitä (muistatteko vielä?). Suuri osa oli kuitenkin melko turhaa, esim. ihan peruspostikortit, joissa ei lukenut kuin lähettäjän nimet ja näitä oli luonnollisesti samoilta henkilöiltä kymmeniä.
Olen ammattijärjestäjä, joten minua hieman hävettää sanoa että suorastaan hoardaan tai suomalaisittain hamstraan tiettyjä asioita, kuten hotellista saatavia kertakäyttöhammasharjoja. Tarkemmin laskettuna niitä löytyi minulta 32 kappaletta! Jos tutut lukevat, niin meille ei sitten tosiaan tarvitse ottaa yökylään omaa hammasharjaa mukaan. Sanottaakoon myös, että kun havahduin tähän kohtuuttomaan määrään, lopetin harjojen keräilyn ja jätän nykyään kertakäyttöhammasharjan ja muut tilpehöörit hotellissa paikoilleen ihan jo ekologisuudenkin vuoksi.
Ei tarvitse kauaa miettiä, mistä säästöhimoni on lähtöisin. Äitini on järjestyksen ihminen ja koti on aina ollut siisti eikä turhaa tavaraa ole ostettu. Kuitenkin lähes kaikki säästämisen arvoinen on säästetty. Paras taisi olla se, kun äitini jemmaili rikkinäisen nuken raajoja. Kyllä luit oikein, ja nämä kävivät kerran kirppikselläkin. Ei sattunut sillä kertaa kirppiksen asiakkaaksi henkilöä, jolla olisi sattumoisin ollut nuken torso odottelemassa käsiä ja jalkoja.
Pieni gallup lähipiirissä osoitti, että kaikenlaista hauskaa muutkin ovat säästäneet. Muun muassa seuraavat saivat mainintoja: tyhjät laatikot, hienot shampoopullot, jäätelörasiat, keskeneräiset käsityöt, C-kasetit, vanhat Aku Ankat sekä lapsuudenaikaiset kirjepaperit, tarrat tai kiiltokuvat. Kunniamaininta täytyy antaa myös erään asiakkaani keittiöstä löytyneelle ex-kumppanin kipsinenälle, joka luonnollisestikin säästettiin.
Yritän itse edelleenkin löytää tasapainon sopivan säästämisen ja hävittämisen välillä.
Itse en tosiaan ole varsinainen minimalismin kannattaja, vaikka pidänkin siitä etteivät tasot pursuile tavaraa. Koen, että vanhat esineet tai kirjoitukset voivat tuoda mieleen lämpimiä muistoja ja niitä on ihana ajoittain käydä läpi.
Yritän itse edelleenkin löytää tasapainon sopivan säästämisen ja hävittämisen välillä. Esimerkiksi lasten askarteluiden kanssa toimin nykyään niin, että ne ovat hetken esillä ja erityisiin kirjoitetaan nimi ja päiväys ja säästetään, muut lajitellaan ihastelun jälkeen kierrätettäväksi. Isommat lapset otetaan mukaan ja he itse valitsevat mitä haluavat säästää.
Olen ajatellut, etteivät lapset ilahdu aikuisena siitä, että heille on säästetty monta pahvilaatikollista tavaraa. Olen kuitenkin myös kuullut, että osa on harmistunut kun mitään konkreettista lapsuudesta ei ole jäljellä. Toki materia on vain materiaa ja tärkeät muistot säilyvät sydämessä. Yksi kipsinenä kuitenkin mahtuu säästöön aina!
Mikä on hauskinta mitä sinun kaapistasi löytyy?
